Istuin makuuhuoneessa ompelukoneen ääressä mieli just niin mustana kuin se vaan voi joinakin päivinä olla. Tuntui, että mikään ei mennyt nappiin. Oli rahaongelmia, lapsi oli sairaana ja tietysti oli ollut pieni riita mieheni kanssa ja se, jos jokin, masensi enemmän kuin mikään muu. Varsinkin kun tietysti minä olin ollut oikeassa ja hän väärässä – niin kuin yleensä. Näinhän se menee. Olin loukkaantunut ja istuin vihaisena ja masentuneena ompelemassa.

Minulla oli musiikki soimassa aika lujalla olohuoneessa, jotta laulut kuuluisivat makuuhuoneeseen asti. Siihen aikaan suurin osa musiikistani tuli kaseteilta, sillä vaikka meillä oli CD-soitin kotona, niin autossa oli edelleenkin vain kasetinsoitin. Yhtäkkiä kuulin kun kasetti itsestään vaihtoi puolta soittimessa ja minä ihmettelin, että mitä oikein tapahtui. Kasetti oli nimittäin uusi ja se ei ollut ennen takkuillut eikä soittimessakaan ollut ollut mitään vikaa.

Menin olohuoneeseen soittimen viereen ihmetellen kasetin puolenvaihtoa kun laulujen sanat tavoittivat minun mieltäni.

Sä murheinenkin tulla saat mun lähellein

Jos taakat sua rasittaa, käy lähellein

Mä puolestasi ristin sain

On rakkauteni sulle ain

Käy lähellein, mun ystäväin, sua kantaa saan

 

Sä murtunutkin tulla saat mun lähellein

Sä synninpettämäkin – tule lähellein

Mä tunnen ja sua rakastan

Mun haavani sen todistaa

Käy lähellein, mun ystäväin, tahdon auttaa sua

(Lennart Jakobsson / Käy lähellein)

 

Sanat koskettivat minun sisintäni niin, että lyyhistyin lattialle ja purskahdin itkuun. Tietysti – kun on vaikeaa, raskasta, olet vihainen tai alla päin – kenen muun luokse voit mennä kuin Jeesuksen luokse. Hän ymmärtää ja tahtoo auttaa ja kantaa. Tunsin niin suurta lohdutusta, että enää minua ei masentanut mikään. Ja ajatus siitä, että Jumala on läsnä joka hetki rakastamassa, tuntuu edelleenkin todella rohkaisevalta.

Tähän on kuitenkin vielä sanottava, että tietysti jälkeenpäin epäilin, että menikö se kasetti ehkä sittenkin niin raskaaksi, että se ei jaksanut pyörittää sitä vaan vaihtoi automaattisesti puolta ja ihan vaan sattumalta tämän laulun kohdalla. Minun oli pakko muutaman kerran vaan kokeilla, että tapahtuuko sama uudestaan, mutta se on todettava, että milloinkaan tämän jälkeen, kasetti ei kääntynyt ennen kuin se oli pyörittänyt koko kasettia loppuun asti!!! Vielä tänäkin päivänä on kasetti ehjä vaikka tilanteesta on jo kymmenen vuotta. Ja edelleenkin tänä päivänä tunnen samaa lohdutusta ja huolenpitoa – on joku, joka pyytää mua lähellein, jos minulla on vaikeaa!

 

imagesIDNAM1AJ.jpg