Seurakunta, johon kuulun, on todella elävä, kasvava seurakunta, joka antaa hyvät mahdollisuudet kasvaa Jumalan tuntemisessa. Joitakin vuosia on seurakunnassa toiminut suosittu raamattukoulu, joka toimii Kansainvälisen Global Universityn opintokeskuksena. Korkeakoulutason koulutusta Raamatusta.

Siitä lähtien kun raamattukoulu alkoi seurakunnassa, olen leikkinyt ajatuksella ilmoittautua mukaan. Houkutus mennä mukaan on ollut suuri, mutta osallistumiseni on aina kaatunut siihen, ettei raamattukoulu ole mitenkään edullinen. Ikinä en ole uskaltanut ottaa uskonaskeleen, ilmoittautua ja luottaa siihen, että pystyisin suoriutumaan kurssimaksusta. Niin se on aina vaan jäänyt kaukaiseksi haaveeksi.

Eräänä kesänä kun kirkossa ilmoitettiin, että uusi Raamattukoulukurssi alkaisi syksyllä, niin minulle tuli kuitenkin kova kaipuu mennä mukaan. Ajattelin, että jospa nyt olisi oikea aika ilmoittautua. Kurssihinta kuitenkin kaiveli mieltäni ja jätin asian siihen. Kunnes sitten loppukesällä surffailin netissä... Jotenkin kävin seurakunnan sivuilla ja sieltä Raamattukoulun ilmoitus ikään kuin pomppasi silmilleni.  Minä imin itseeni kaikki mitä kurssista kerrottiin ja päätin, ettei raha saa olla este Herran syvempään tuntemiseen. Jos ottaa askeleen ihan vaan uskossa, niin ei Jumala voi muuta kuin siunata henkilöä, jota haluaa oppia enemmän hänestä, enemmän hänen sanastaan. Eikö niin?!

Huomasin kuitenkin, että ilmoittautumisaika jo oli mennyt umpeen. Ajattelin, että tähänkö se nyt jää tällä kertaa. Kun vihdoinkin uskallan ottaa uskonaskeleen ja ilmoittautua mukaan, niin on ilmoittautumisaika mennyt umpeen! Voiko näin olla?! Illalla oli kuitenkin Sateet Lähetä - ilta ja ajattelin, että jospa otan pastoria hihasta ja kyselen, että vieläkö mahtuisi yksi henkilö mukaan syksyn opintoihin.

Kun tulin kirkkoon, etsin itselleni paikan kahden ystävän vierestä. Kesken iltaa tuli pieni hetki, jolloin käännyin toisen ystäväni puoleen ja kerroin, että olin vähän miettinyt mennä mukaan raamattukouluun. Ystäväni sanoi, että hän on kanssa joskus miettinyt sitä, mutta että se on sellaista rahan kiskurointia, ettei hän kyllä siihen menisi. Kallista, aivan liian kallista hommaa. Tuumin siihen, että niinhän se on.

Masennuin siitä vähän, sillä ajattelin, että ystäväni osui naulankantaan – raamattukoulu on aivan liian kallis. Ja kun minulla ei ollut rahaa lukukausimaksuun, niin eihän siinä olisi mitään järkeä ilmoittautua mukaan. Näin se vaan oli.

Ilta jatkui ja suurin osa puheista meni sivu suun, sillä mielessäni pyöri edelleen vaan raamattukoulu. Ilmoittautua, ei ilmoittautua! Kallis, liian kallis – selviytyisinkö maksuista, oliko järkeä edes ilmoittautua?! Oliko sydämeeni laskettu into sitä, mitä minun kuului kuunnella tai pitäisikö minun kuunnella ystäväni järkipuhetta?

Puheet loppuivat ja ilta siirtyi loppurukouksiin ja ylistykseen. Käännyin toisen ystäväni puoleen, sillä tiesin, että hän oli edellisenä vuonna ottanut osaa raamattukouluun. Mitä mieltä hän oli? Mitkä olivat hänen kokemuksensa? Oliko opiskelu ollut kannattava lukukausimaksun suuruudesta huolimatta? Mutta tämä ystäväni istui ja jutteli syvästi jonkun toisen henkilön kanssa. Ajattelin, että odottaisin kunnes hän vapautuisi ja menin hetkeksi juttelemaan naisen kanssa, jota en ollut nähnyt hetkeen.

Kun käännyin, huomasin, että tämä ystäväni, joka oli käynyt raamattukoulua, ei ollut enää kirkkosalissa. Mietin minne hän oli lähtenyt, kun joku koputti minua olkapäähän. Se oli yksi ystävä, joka ilmoitti, että hän syksyllä ei enää pysty osallistumaan solutoimintaan. Hänellä ei tule riittämään aika, sillä hän on menossa raamattukouluun. Sanoin hänellä, että minä olen suunnitellut ihan samaa, mutta olen koko ajan empinyt lukumaksujen takia. Siinä hetkessä sisimpääni nousi suuri varmuus ja päätös oli tehty. Mitä minä kuuntelisin ihmisten mielipiteitä kun itse tiesin mitä halusin.

Sanoin, että otan kuitenkin uskon askeleen ja menen eteen kysymään pastorilta onko vielä tilaa yhdelle. Jos mahdun mukaan vaikka ilmoittautuminen on jo mennyt umpeen, niin kyllä maksukin järjestyy kun aika on. Suoraan tämän ystävän sydämeltä tuli sanat: Jos Jumalaan syventymisesi on tässä kohdin rahasta kiinni, niin hän haluaa maksaa minun opiskeluni!

Tunsin, miten suuri riemu täytti sisimpäni. Juttelimme hetken ja sen jälkeen astuin pastorin eteen. Raamattukoulussa oli vielä tilaa, joten olin tervetullut opiskelemaan.

Jälkikäteen laitoin ystävälleni viestiä, jossa kerroin, että saisimme yhdessä astua matkalle Jumalan syvempään tuntemiseen. Mikäli hän oli vaan hetken mielijohteesta sanonut, että hän kustantaa opiskeluni ja oli nyt tullut eri ajatuksiin, niin en halunnut sitoa häntä tähän. Sillä luotin siihen, että Jumala kuitenkin oli osoittanut huolenpitonsa. Ystäväni kuittasi, että on suurempi siunaus antaa kuin ottaa ja hänelle ei koidu vaikeuksia vaikka hän maksaakin osallistumiseni. Ole siunattu!

Ja olen todellakin saanut tuntenut suurta siunausta opiskelujen aikana. Toki opiskelu ja tentit ovat vaatineet kovaa työtä ja verottanut aikaa, mutta eteeni on avautunut uusia asioita, syvempää tietämystä ja ihania ahaa-elämyksiä. Ihanaa tässä oli vielä se, että Jumala halusi antaa minulle vapauden keskittyä täysin opintoihin ilman, että minulla oli minkäänlaista tarvetta murehtia maksuista. Hän piti maksuista huolen, mutta hän odotti kunnes itse otin uskon askeleen. Kun olin tehnyt päätöksen ja olin menossa ilmoittautumaan, hän siinä kohdin vahvisti, että olin tehnyt päätöksen, joka miellytti häntä ja jota hän tukisi. Ja jälleen kerran hän osoitti, että lupaus, jota hän antoi minulle aikanaan, on edelleenkin voimassa. Minulta ei tule puuttumaan mitään ja hän tulee aina pitämään minusta huolta!