Olen useasti todennut, että vaikka tiedän, että Jumala tekee ihmeitä ihmisten elämässä, saatan epäillä, että Hän tahtoo tehdä ihmeitä juuri minun elämässäni. Voin ylistää ja kiittää kun on hyvä olla, mutta kun elämän myrskyn allot repii, tulee epäilykset. Jos Jumala on voimallinen minua auttamaan tässä tilanteessa, niin auttaako Hän! Vaikka tiedän, että Hän parantaa ihmeellisillä tavoilla sairaita - olen sen omin silmin nähnyt - miten on jos minä sairastun vakavasti - parantaako Hän minuakin? Onko Hän oikeasti myös minun Auttajani, minun Parantajani, minun Lohduttajani?

Ja kun mietin mitä tapahtuu, jos minä otan uskon askeleen Jumalaa kohtaan, niin Jumala ja minä itsekin sen tiedämme, ettei kysymys ole ikinä jos vaan kun. Sillä, Herra,  kenen luo minä menisin? Sinulla on ikuisen elämän sanat.

Olin horjumaton kalliollasi,

missä katselin ain kasvojasi,

kunnes näin myrskyn, joka ympärilläin kuohusi,

menetin mä silloin uskon voimaasi.

Näätkö pelon, joka kaivaa sisintäin

vaikka kehtoosi lepäämään mä jäin.

Herra, miksi sallin sydäntäni ahdistaa

vaikka tiedän, että olet Auttaja.

Olin horjumaton uskossani.

Tiesin, Sinä kuolit puolestani.

Mutta sairaus sai otteen minun ruumistain.

Ehkä sittenkään et ollut Parantajain.

Näätkö pelon, joka kaivaa sisintäin

vaikka kehtoosi lepäämään mä jäin.

Herra, miksi sallin sydäntäni ahdistaa

vaikka tiedän, että olet Auttaja.

Jos mä nostan sydämeni puoleesi,

Herra, kosketathan rakkaudellasi

ja nostathan taas jalkojesi juurelle

kun mä nostan sydämeni puoleesi.